FAQ
KERHOLAISILLE JA VANHEMMILLE
Mihin Lasten Liike -kerhotoiminta perustuu?
Lasten Liike -toiminta perustuu matalan kynnyksen toimintaan, monipuoliseen liikuntaan sekä toiminnan edullisuuteen sekä laatuun. Kerhoihin tavoitellaan erityisesti lapsia, joilla ei ole muuta liikuntaharrastusta.
Mikä on Suomen Olympiakomitean rooli Lasten Liikkeessä?
Olympiakomitean rooli on koordinoida Lasten Liike -hanketta valtakunnallisesti edistäen lasten liikuntakerhotoimintaa. Olympiakomitea tukee paikallisia toimijoita koulutuksella, rahoituksella ja muilla palveluilla, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus osallistua iltapäivällä liikuntakerhoon.
Miksi lähikoulullamme tai kunnassa ei ole Lasten Liike -kerhoa?
Viimekädessä toiminnasta ovat vastuussa paikalliset toimijat kuten urheiluseurat. Tuemme heitä ilmaisilla kerhomateriaaleilla ja -palveluilla sekä suoralla rahoituksella. Rahoitus on tietysti rajallista ja perustuu lahjoituksiin sekä yritysten kanssa tehtäviin yhteistyösopimuksiin.
Jos haluat liikuntakerhon omalle koulullesi, olethan yhteydessä kuntasi kerho- tai liikuntakoordinaattoriin, suoraan kouluun tai paikalliseen tahoon, joka kerhon voisi järjestää. Lasten Liike -tukea voitte hakea maaliskuussa 2019.
Kerhotoimijoiden veloituksettomat materiaalit ovat kaikkien ladattavissa täällä.
Miten voin tukea Lasten Liike -kerhoa?
Kuka Lasten Liike -kerhoja järjestää?
Miten ilmoitan lapseni Lasten Liike -kerhoon?
Pitääkö kerhoon ilmoittautua? Miksi kerhoon pitää ilmoittautua?
Lisäksi toiminnan rahoituksen ja kehityksen kannalta on tärkeää, että pystymme todentamaan toiminnan määrän ja laadun, jonka ilmoittautuminen mahdollistaa.
Miksi ilmoittautuessa kysytään henkilötunnus?
Lasten Liike -toimijat eivät näe, eivätkä käytä henkilötunnuksia. Henkilötunnukset näkyvät vain huoltajalle itselleen sekä Suomisport-järjestelmän pääkäyttäjälle, ei kerhotoiminnan järjestäjille.
Mikä on Suomisport?
Lasten Liike -kerhoihin ilmoittaudutaan ja niitä hallinnoidaan Suomisport-kerhopalvelulla. Suomisportin kautta ohjaajat pääsevät mm. tekemään nimenhuudon, jättämään kerhopalautteen ja lähettämään viestiä kerholaisten vanhemmille.
Lue Lasten Liike -kerhopalvelun seloste käsittelytoimista täällä.
Voiko kerhoon ilmoittautua toisen koulun oppilaita?
Ovatko kerholaiset vakuutettuja?
Kyllä ovat. Olympiakomitealla on ryhmätapaturmavakuutus tapaturmien varalle. Kerho-ohjaajan tekee vahinkoilmoituksen tapaturman sattuessa.
Mitä Lasten Liike -kerhot maksavat?
Onko ilmoittautuminen sitova?
Ketkä ovat ohjaajia kerhoissa?
LAHJOITTAJALLE / TUKIJALLE
Mihin lahjoitukseni kohdistuu? / Mitä lahjoituksella saadaan aikaan?
Lahjoituksella kerätyt varat kohdistetaan Lasten Liike -kerhojen pyörittämiseen. Kerhot voivat hakea tukea Lasten Liikkeeltä tarpeensa mukaisesti kerran vuodessa koko lukuvuodeksi. Valitut tahot sitoutuvat toteuttamaan kerhoja Lasten Liikkeen periaatteiden mukaisesti. Näin toimien varmistutaan siitä, että tuella on mahdollisimman suuri vaikuttavuus ja että toiminnan laatu säilyy.
Ensisijaisesti raha kohdistuu suoraan ohjaajakorvauksiin. Muita mahdollisia käyttökohteita ovat esimerkiksi liikuntavarusteet ja muu tuki kuten uimaliput ja kuljetukset. Lahjoittaja voi toivoa lahjoitusta tehdessä mille alueelle tuki/kerho annetaan. Emme voi kuitenkaan taata, että lahjoituksella syntyy toimintaa juuri tietylle paikkakunnalle tai koululle.
Lahjoituksen kulut ovat noin 20 % eli 80 % lahjoituksesta menee paikallisille kerhojen toteuttajilla. Kuluilla katetaan mm. tämän internet-sivun kustannus ja maksutavoista johtuvat kulut.
Mitä lahjoituksellani saadaan?
- kaksi euroa – yksi kerhokerta yhdelle lapselle
- 200 euroa – monipuolinen liikuntavälinesetti kerholle
- 500 euroa – ohjaaja kerholle koko lukuvuodeksi (yksi tunti viikko, 10 viikkoa syksyllä ja 10 keväällä, yhteensä 20 kertaa)
- 1000 euroa – kaksi ohjaajaa isolle tai erityishuomiota vaativalle kerhoryhmälle (yksi tunti viikko, 10 viikkoa syksyllä ja 10 keväällä, yhteensä 20 kertaa)
Kuka päättää mihin raha menee?
TOIMINNANTOTEUTTAJILLE
Olethan yhteydessä paikalliseen liikunnan aluejärjestöön tai Olympiakomiteaan, jos sinulla on kysymyksiä toiminnan kulusta, järjestämisestä tai muusta kerhoihin liittyvästä.